Uusi vuosi. Siinä sanaparissa on jotakin taianomaista. Jotain sellaista salattua lupausta, että kaikki on mahdollista. Kuinka kutkuttelevaa!
Näissä tunnelmissa olen tehnyt päätöksen. Tai ainakin lupaillut itselleni, että nyt niitä viimeisiä kiloja viedään. Minä lupaan! Lähes vannon!
Loman jäljiltä olo on hieman nuhjuinen, mutta paluu normaaliin kuntosaliohjelmaani tapahtuu ilman ihmeempiä henkisiä krapuloita. Marssin kiltisti kiusaamaan itseäni kolme kertaa viikossa.
Olemme treenarini kanssa puhelleet, että peruskuntoni ja ruokailutottumukseni ovat nyt sellaisella tasolla, että voimme kokeilla jotain aivan uutta systeemiä. Olen todella iloinen asiasta, mutta samalla hieman häkeltynyt.
On mahtavaa tietää, että on paremmassa kunnossa kuin keskivertojumppari. En edelleenkään voi uskoa asiaa. Vain jonkin aikaa sitten olin huonossa fyysisessä kunnossa oleva ihminen, joka kärsi polvivaivoista ja nyt ollaan aivan toisissa tunnelmissa! Fiilis on mitä mainioin.
Uusi ohjelma
Uusi ohjelma tarkoittaa tehostamista! Tarkennetaan syömisiä ja lisätään aerobista liikuntaa. Sanon, että olen ajatellut asiaa ja että olen valmis panostamaan sekä aikaa että vaivaa tulosten saavuttamiseksi.
Käytännössä aerobisen liikunnan tavoite on harvoin toteutunut kohdallani. Osittain siihen on vaikuttanut aikapula ja toisaalta oma hienoinen vastahakoisuus. Näillä astmakeuhkoilla hengästyminen ei ole kivaa!
Tiedän että tuleva tiukentuva ohjelma haukkaa kalenterista jokin verran lisää aikaa. Ajankäytöllisesti kunto-ohjelman tiukennus luo haastetta, mutta samalla se on pontimena minulle tehdä sellaista harjoittelua, joka ei tunnu niin omalta. Niinpä olen päättänyt, että kerran viikossa yhtenä päivänä minulla on sekä kunnon sali- että pitkäkestoinen aerobinen harjoitus.
Peruskuntoni on jo sillä tasolla, että mahdollisuudet onnistua ovat olemassa. Mutta ennen kuin aloitan tiukennetun ohjelman, on kropan hyvä olla ”iskukunnossa”.
Ruokavuori, jolle aion kiivetä
On jo kuun puoliväli ja nyt se sitten vihdoin alkaa! Uusi ohjelma on kädessäni. Siinä seisoo viikon ruokalista.
Viikko on paloiteltu matala-, korkea- ja normaalienergiamäärä päiviin. Ruoka-aika on kolmen tunnin välein. Jokaiselle päivän aterialle on mietitty tarkkaan kuinka paljon ja mitä voin syödä. Herkuttelu on sallittu yhtenä päivänä kahden viikon jakson aikana. Aika tarkalta näyttää, täytyy todeta!
Parin päivän ”testausajo” on alkanut eli aloitan dieetin syömällä paljon. Kuulostaa varmasti omituiselta, sillä nythän on tarkoitus karkottaa läskiä. Eikä suinkaan syödä lähikauppaa tyhjäksi!
Takana on nyt kolme päivää rankkaa syömistä normaalein ruoka-aikoihin. En ole eläissäni vetänyt sellaista määrää massuuni päivän mittaan!!! Paha olo seuraa minua koko päivän ja luulen pyörtyväni.
Mieheni on kuolla hilpeyteen, kun näkee syötäväksi tarkoitetut ruokamääräni (lue: ruokavuoreni). Minä olen kuolla siihen sapuskamäärään, enkä ole ollenkaan hilpeä.
Kuulosta hämärältä hommalta. Mitä ihmettä tässä nyt sitten touhutaan? Yksinkertaistettuna voi sanoa, että tässä hämätään ikiomaa aineenvaihduntaani.
Hallitusti ja oikealla tavalla toteutettu aineenvaihdunnan stimulointi saa kropan polttamaan ne kuuluisat viimeiset ylimääräiset kilot. Treenarini mukaan tämä on mahdollista. Tosin ruokaohjelmaan ehdoton sitoutuminen on tarpeen, muuten ei tuu mittään.
No niin. Kokeilu on kokeiltu ja omilla rajoilla on käyty.
Testauksen jäljiltä päivittäisiä energiamääriä tarkistettiin, koska olin kokeilujakson niin pahoinvoiva. Päädyttiin 1500 kilokaloriin per päivä, kun vähennettiin ruokamääristä marjoja ja kuituja (hiilareita) sekä lihaa (proteiineja).
Nyt sitten aloiteltiin uudestaan dieettiä tai ”rypistystä”, kuten treenarini asiaa luonnehtii. Eipä mitään, minä olen valmis: keittiövaaka on kiillotettu ja elämässäni ensimmäisen kerran mittailen kaikki ruokani ennen niiden nauttimista.
Eiku punnitsemaan!