On taas SE AIKA vuodesta. Elän kihelmöivän odotuksen tunnelmissa. Olen hajamielinen ja haaveilen keskellä päivää. Pohdiskelen perusteellisesti ERITTÄIN MERKITTÄVIÄ kysymyksiä. Hymyilen itsekseni ja kiljahdan ääneen kun vihdoin saan SEN SUUREN AJATUKSEN. Uusi loistava idea odottaa vain toteuttajaansa!
Tunnustan. Tunnistan oireet. Diagnoosini on selkeä: Olen saanut syyssisustusflunssan!! Se onkin kuulkaa kamala tauti ja vieläpä takertunut minuun kuin täi tervaan.
Kotosalla katson nurkkaan jos toiseenkin ja keksin uusia mahtavia ideoita kuinka upgreidata huushollimme yleisilmettä. Olen hankala ja pohdin ääneen mahdollisia uusia ratkaisuja, jotka – harmi vain – maksavat maltaita. Mieheni ehdottaa downshiftausta kun se on ilmiönä niin in, mutta minä en kuuntele.
Sen sijaan näpräilen innoissani Helsinki Design Weekin esitettä, tarkistan Habitare-messujen ajankohdan netistä ja hurmioidun kaupoissa vahvoista syysväreistä. Miten ihanaa onkaan ettei syksyisin ole esillä talvipastillivärit. Nyt nimittäin tarvitaan jotain huomattavasti väkevämpää kuin mieto vaaleasini tai lälly vaaleanpuna, jotta selvitään pitkästä syksystä ja tulevasta talvesta!
On muuten mahtavaa että meillä on neljä vuodenaikaa, tulee ikään kuin huomaamattaan uudistuneeksi pari kertaa vuodessa. Ajattelepa vaikka tuota juomapuolta: syksyllä maistuu tuhti punaviini ja kesäisin heleä kuplajuoma.
Jos ilmasto olisi kuin Hawaijilla, niin aina vain kittaisi jotain kookospohjaisia juomia. Olisi se kamalaa! Hyvä kun sataa. Oikein lotisemalla. Aivan mahtavaa. Saa pitää kumisaappaita.
Tuunausta
Onnekseni puhkun tarmoa vielä tässä vaiheessa syksyä. Sen huomasin kun listasin tämän syksyn tehtäväluetteloa.
Ensinnäkin täytyisi innostua kesän jälkeen uudelleen reippaasta liikunnasta ja siihenpä sitä tarmoa vasta tarvitaankin.
Toiseksi todella hoikassa kunnossa – valitettavasti – on ainoastaan käyttötilini ja senpä vuoksi ajattelin näppärästi yhdistää nämä kaksi asiaa syyssisustusflunssaani. Aloitin nimittäin hemmetinmoisen kaupoissaravaamisen (liikunta!) ja vieläpä tarjousten perässä (säästäminen!).
Yllättäen minuun iski kuitenkin suunnaton halu toimia kestävänkehityksen mukaisesti. Myönnetään, että tähän ilmapuntarin liikahdukseen saattoi vaikuttaa se, että tarkistin saldoni kesken shoppailun… Joka tapauksessa unohdin houkuttelevat tarjoukset, minua kutsuvat näyteikkunat ja aloinkin katsella kotosalla nurkkia sillä silmällä että mitä mahdollisuuksia olisi TUUNAAMISEEN. Ja olihan niitä!
Kannoin ompelukoneen pöydän ääreen (niin painava että lasketaan yhdeksi liikuntasuoritukseksi!) ja huristelin unohtuneista kankaanpaloista muksujen sänkyjen peitoksi ”uudet” päälliset. Sitten olivat vuorossa verhot. Ja bädäm, niin oli meidän lastenhuoneessa uusi look! Kun sitten vielä hengasin yhden päivän Habitare –messuilla, niin minun syyssisustusflunssani alkoi olla ohi tältä syksyltä.
Olin parantunut! Tunsin suurta huojennusta.
Paluu (jalka)prässiin
Syyskuun alussa jouduin toteamaan, että paluu liikunnan pariin ei onnistunut niin sutjakkaasti kuin olin kuvitellut. Olo oli jäykkä ja toisaalta voimaton. Kesän vapauden jälkeen tuntui aivan omituiselta palata salitreenien pariin.
Treenarini lohdutteli, että parin viikon normaalitreenaamisen jälkeen homma alkaisi jälleen luistaa. Kehoni oli kuulemma vain vielä lomatilassa. Itsestäni tuntui, että kehoni oli vielä kesäunessa ja että sitä olisi todella vaikeaa saada herätettyä.
Palasimme joka tapauksessa kevään lopulta tuttuun aikatauluun. Viikko-ohjelmaani sisältyy kolme salitreeniä ja kaksi aerobista liikuntarupeamaa.
Ajankäytöllisesti treenaaminenhan vie minulta viikossa kahdeksan tuntia plus matkat ja suihkussa käynnit. Koska treenaaminen haukkaa aikaa melkoisesti, on totta kai kätevää, että treenipaikka on mahdollisimman lähellä kotia tai työpaikkaa.
Uutta tänä syksynä tulisi olemaan se, että vähennän huomattavasti treenarin kanssa yhteisiä harjoituskertoja. Tulemme tapaamaan vain kerran viikossa, kaikki muu harjoittelu on omalla vastuullani. Olen itseni piiskuri.
Aluksi tuntui hankalalta tehdä ihan oma ajankäyttösuunnitelma, mutta erityisesti mieheni tuella sain liikuntakerrat mahdutettua aikatauluuni.
Katson syksyn aikataulua ja yritän ajatella positiivisesti tai ainakin lohdullisesti: Jos kaikki liikuntarupeamat eivät mahdu jollekin viikolle, niin se viikko on sitten sellainen. Päätän etten enää ota hirmuisia paineita. Onhan tässä joka tapauksessa saavutettu tuloksia!
… ja uudet tavoitteet
Kuntokuurini aluksi, noin vuosi sitten, minulla oli mielessäni monia tavoitteita. Tärkeintä oli polvieni toimintakyvyn palauttaminen, oman hyvinvoinnin lisääntyminen paremman yleiskunnon kautta ja painon pudottaminen ainakin kymmenellä kilolla.
Kahdeksan kuukauden jälkeen – kesäloman alkuun mennessä – saatoin todeta, että tavoitteeni olivat näiltä kohdin saavutettu. Vaikka kesä ei sitten mennytkään aivan suunnitellusti, niin olo tuntuu edelleen uudelta ja hyvältä.
Yllättäen jouduinkin näin syksyn aluksi uuden haasteen eteen. Miten tästä eteenpäin?? Kuinka jaksan jatkaa valitsemallani tiellä? Radikaaliin muutokseen ei ole enää tarvetta, joten mistä saisin uutta puhtia treenaamiseen? Jotenkin pitää estää se ettei kyllästyminen tai ”leipiintyminen” pääse iskemään.
Liikunnan harrastuksen motivointiin vaikuttaa liittyvän tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen. Niinpä olen tälle syksylle laatinut pienen to do -listan, jotta mielenkiinto ja motivaatio liikkumiseen säilyisi edelleen. Se on selvää etten halua palata entiseen. Olipa sitten kyseessä entinen kuntotaso tai vaatekoko!
Tälle syksylle minulla on kolme tavoitetta. Ensinnäkin tietysti se tärkein: innostuksen ja uuden, aiempaa liikunnallisemman elämäntavan ylläpito. Toisena listalla on toive saada vielä pari kiloa pois painosta. Kolmanneksi olen ajatellut tarkkuusammuntaa.
Ensimmäisessä kohdassa minun täytyisi saada itseni vakuutettua siitä, että salille raahautuminen kannattaa. Vaikka ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi. Silti sinne mennään, koska muuten kunto laskee ja paino nousee. So simple as that. Yksinkertaista!
Kohdan kaksi toive painonpudotuksesta vielä 2-3 kilolla ei ole tavallaan ”välttämätön”, mutta uskon sen olevan mahdollisuuksien rajoissa. Kyseessä on saavuttaa lähtöpainoni juuri ennen ensimmäistä raskautta.
Huomaan kyllä pistäneeni tähän asiaan aika vahvaa tunnelatausta! Olisiko näiden kilojen karistaminen osoitus itselleni, että pikkulapsivaihe on todellakin kohdaltani ohitse? Voihan se niinkin olla, mutta eipä minulla tämän asian kanssa ole kiirettä. Hiljaa hyvää tulee.
Yritän myös vakuuttaa itseni siitä, että kovin pienen painon saavuttaminen ja kiinteytys eivät välttämättä toteudu yhdessä. Lihas painaa aina enemmän kuin rasva. Kuntokuurilla olevan ei kannata kurkistaa ainoastaan puntariin, vaan seurata edistymistään mittanauhan avulla.
Rehellisyyden nimissä tarkennettakoon, että mikäli haluaisin olla todella timmissä kunnossa, tiedän että minun pitäisi pudottaa vielä 5 kiloa.
Koska olen kuntokuureillut jo vuoden verran, tiedän myös sen, kuinka paljon aikaa ja vaivaa se vaatii. Eipä minusta taida olla moiseen, sillä se toisi mukanaan liikaa stressiä ja aikataulupaineita. Joten ajattelin kohtuullistaa tavoitettani siltä osin. Ja haloo! Tässä iässä, näillä raskauksilla ja tässä elämäntilanteessa on turha laittaa itseään aivan liian tiukille.
Koska rasvaa on saatu palamaan viime talven aikana kropasta kaikkialta, niin kolmantena tavoitteena tuumasin hieman säätää ja tehdä täsmäiskun reisiin. Jostakin kumman syystä reidet eivät ole suostuneet seuraamaan muuta kroppaa ja ne eivät ole vielä palautuneet entiselleen. Koska polveni kestävät taas tiukempaa tekemistä, niin tämänkaltainen täsmäisku on mahdollista.
Huolehdin treenarilleni reisiongelmasta. Hän muistuttaa, että jokaisen keho toimii omalla tavallaan. Yhdellä lähtee rasvaa helposti yhdestä kohdasta ja toisella jostakin muusta. Ja sitten kaikilla on näitä paikkoja, joita saa työstää hieman enemmän.
Ääh. Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että mun homma menee ihan täysin reisille… 😉