Kuntokuurin ydin on minulle nyt valjennut. Kuuri alkaa kuulkaa keittiöstä! Ja minä hölmö kun luulin, että kuntosalilta…
Niin, minullahan on käytössä tämä ruokapäiväkirja. Ollut jo kolmisen viikkoa. Siihen pitää ylöskirjata joka ikinen suupala. Tavallaan ärsyttävää. Haluttaisi huijata! Mutta ketäpä siinä oikein huijasi. Aivan, vain omaa itseään. Vain ja ainoastaan. Niinpä olenkin aikalailla hämmentynyt siitä, kuinka paljon ryhtiä päiväkirja voikaan tuottaa aterioihin!
Edelleen alkuinnostuksen vallassa olevana olen erittäin tarkkana syömisieni suhteen. Viilaan ruokavaliotani yhä enemmän ja enemmän. Jyrkkä ei höttöhiilareille eli valkoiselle jauholle ja sokerille. Ei kiitos turhille rasvoille. Lisää kiitos raejuustoa, rasvatonta rahkaa ja lihaa. Tomaatteja, tuorekurkkua, paprikaa, sipuleita ja salaatteja saa syödä niin paljon kuin haluaa. Pääsen siis tutustumaan hyvin henkikohtaisesti kuntokuurin alkuvaiheen tiukkaakin tiukempaan ruokavalioon.
Tavoitteena on ilmeisesti saada keho heräämään uuteen todellisuuteen. Minä ainakin olen. Nykytodellisuuttani on ostaa lähikaupan kaikki raejuustopurkit. Kaupantäti katsoo minua ja ilmeestään päätellen ajattelee: ”Jaaha, taas yksi NOISTA.”
En välitä tädistä, vaan kipitän kotiin laittamaan itselleni välipalaa, kellohan on kohta kolme. Illalla olen menossa jumppaan. Kuulen treenarini sanojen kaikuvan korvissani: ”Ruokavalinnat ovat ne tärkeimmät seikat tässä projektissa”. Olen totisesti ottanut neuvosta vaarin.
Räkätaisto
Alkukuusta todella tymäkkä flunssa iskee perheeseemme. Lapsemme, jotka eivät ole oikeastaan koskaan kipeinä, ovat nyt elämänsä flunssassa. Kaksi viikkoa toimin – tietysti – kuin sisar hento valkoinen. Paitsi että en ollut hento enkä muutenkaan edustava äiti /sisar.
Lähinnä olin pandasilmäinen, väsynyt, unohdin käyttää uutta silmänympärysgeeliäni (ja nyt ympärykset ovat takuukuivat ja juonteeni ovat syventyneet, hemmetti, ihan aidoiksi RYPYIKSI), missasin omat duunit, sain stressiä, mies oli työreissulla ja vietti mukavan illan Barcelonassa, olin katkera, näreissäni, en jaksanut siivota, huusholli ei ollut ilo silmälle, purin hammasta – ja siihen käytin niin paljon energiaa, että toivoakseni laihduin pelkästään sillä puolikiloa. (Hah hah, dream on baby.)
Yritin pitää kiinni ruokavaliostani, pidin kirjaa syömisistäni, muistin ostaa salaattia, mutustin salaattia, inhosin jo salaattia, olisin halunnut muuttaa ulkomaille tai edes jonnekin, kunhan kauas pois, mies tuli takaisin kotiin, raivosin hänelle että kun KERRANKIN MULLA ON JOKIN OMA JUTTU NIIN EN PÄÄSE EDES JUMPAAAN KUN KAIKKI ON AINA KIPEITÄ.
Sitten kaaduin sänkyyn, astmani meni todella huonoksi, minun kuntoni meni huonoksi, en päässyt jumppaan tai salille, pääsin lääkäriin, sain antibiootti kuurin, en tokeentunut siitä mihinkään, menin takaisin lääkäriin, toiselle lääkärille, sain rankemman antibioottikuurin ja kortisonikuurin, vedin ne, sairastin, vitutti, tokenin.
Tähän kaikkeen meni yli kolme viikkoa. Mutta olin saanut pidettyä tasapainon jääkaapilla niin, ettei painoni lähtenyt nousulinjalle.
Hallelujaa!!