Marraskuun treenit hölkkäävät eteenpäin kuin Helsinki-Kemijärvi välinen yöjuna. Aina vaan ja samaan tyyliin, samat pysäkit, sama aikataulu ja ikkunoista näkee lähinnä pusikoita.
Pidän kiinni harjoitusohjelmastani. En jaksa olla innovatiivinen ja uudistaa tekemisiäni salilla, samoilla tutuilla laduilla pysytään. Tiedän, että lihaksia olisi hyvä harjoittaa hieman eri tavoin eri harjoituskerroilla, mutta ajattelen että tärkeämpi se, että teen ainakin jotakin. Haastan itseäni sillä, että lisäilen hieman painoja harjoituskertojen edetessä.
Ainoastaan viikonloppujen aamulenkki jää tekemättä. Siitä lipsun aina vaan. Jotenkin meikäläiselle, näillä surkeilla astmaattisilla keuhkoilla varustettuna, ei tuo aerobinen liikunta houkuttele. Nyt kun lihaskuntoakin on, minulla väsyvät keuhkot ennen kuin jalat. Keuhkoissa polttelee eikä tunnu kivalta.
Pääsääntöisesti elän ruokapuolella kohtuudella. Aamupala on vakioitunut, samoin moni muu sapuska. Syön määrällisesti paljon, mutta syödyn ruoan laatu on hyvä. Muutama herkkuhairahdus tulee. Sellainen harmittaa muttei kaada.
Puolisokin innostuu kuntoilusta
Miehenikin on alkanut kiinnostua kuntoilusta. Hieman oli värinää jo keväällä, sitten alkoi jotain tapahtua kesällä ja nyt syksyllä hän on käynyt jokseenkin säännöllisesti lenkillä. Aluksi matkat olivat aluksi lyhyempiä, nyt jo pidempiä.
Aivan varmasti häntä auttoi loisto-ostos eli juuri hänelle sopivien juoksukenkien löytyminen. Eipä ole enää pelkoa, että juoksu alkaa käydä polviin.
Toisaalta kehittämisen varaa on, sillä keuhkot herralla kyllä toimivat, mutta lisää lihasvoimaa tarvittaisiin. Siihenpä auttaa voimaharjoittelu. Eiku salille! No, ihan siinä pisteessä ei vielä olla.
Olenpa kuitenkin saanut hänet tekemään pikaiset palauttavat venyttelyt lenkin jälkeen! Pidän asiaa propagandistisena suurvoittonani.
On hyvä muistaa, ettei kenellekään kannata väkisin tuputtaa mitään. Pitää itse tajuta tarvitsevansa uutta suuntaa elämälle. Jokaisella kun on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Jokainen voi olla oman elämänsä huippumalli! Mutta toisin kuin telkkarissa, sinun ei tarvitse verrata itseäsi muihin, vaan tehdä ihan oma show.
Treenarini kertoo, etten ole ainoa vaimo, jonka kuntoilu innostaa puolisonkin liikkumaan. Ilmeisesti hyvä olo näkyy päälle päin! Ja kukapa ei haluaisi voida hyvin?
Liikunnan täytyy tuottaa harrastajalleen myös iloa. Juoksuun yhdistyy ulkoilu, josta mieheni pitää. Kivoja asioita on mukava tehdä! Itselleen sopivien lajien löytyminen voi itsessään olla jo pitkäaikainen prosessi. Mikä laji sinulle sopisi? Mikä olisi juuri sellaista liikkumista josta nautit tai voisit nauttia?
Ehkä olet koululiikunnan traumatisoima ja silloin voi tuntua siltä, että vihaat kaikkea liikuntaa. Mitä jos antaisit uusille näkökulmille mahdollisuuden? Aina voi ainakin kokeilla eri juttuja. Silloin se oma suosikkikin voi löytyä. Ei haittaa vaikkei aina osaisi, omalle kömpelyydelleen voi nauraa. Mitään ei saa jos mitään ei yritä!
Palautetta, kritiikkiäkin
Ehdottoman pääsääntöisesti saan omasta elämäntaparemontistani positiivista palautetta.
Tässä päivänä muutamana, pitkästä aikaa, tapasin erään tuttavani. Kun hän kuuli kuntokuuristani, hän ”tarkisti” minut ja kommentoi sarkastiseen sävyyn, että kyllä huomaa että hauikseni on kasvanut.
Olin kuulevinani ”kehussa” pienen piikin. On toki totta että hauikseni on kasvanut tai allit käsivarteni ympäriltä pienentyneet – miten vain sen haluaa nähdä. Uskoisin tosin, että moni muu paikka on muuttunut enemmän – jos siis sellaisen haluaa nähdä tai myöntää.
Tapaamisesta opin sen, ettei kannata luulla, että kaikki ystäväsi tai tuttavasi ovat ihastuneita kohentuneeseen olomuotoosi. Se saattaa jopa harmittaa joitakin. Olenko nyt kuulevinani taustalla pienen kateuden kellon soitantaa?
Kuntoilu edistää terveyttä ja hyvinvointia. Se on ihan fakta. Mutta sitten yhtäkkiä joku voikin todeta, että säännöllinen kuntoilu edistääkin turhamaisuutta.
Kun huolehtii itsestään, niin se muuttuukin turhamaisuuden osoitukseksi? Yhtäkkiä hyvinvoinnin ja turhamaisuuden raja piirtyykin epäselväksi. Milloin oikein hoidetaan hyvinvointia ja missä kohtaa astutaan harmaalle vyöhykkeelle? Ja onko sillä mitään väliä? Jokaisen on itse määriteltävä itselleen sopivat rajat. Sen milloin kuntoilu yhdistyy hyvinvointiin ja terveyden ylläpitoon ja milloin ulkomuotoon.
Suomenkielen turhamainen –sana tulee lähelle sanoja turha tai turhaa. Jotain mikä ei ole aivan välttämätöntä. Erään sanakirjan mukaan turhamainen tarkoittaa henkilöä joka on itseensä tyytyväinen ja vielä kerskailee sillä.
Toisaalta voihan sitä voida hyvin ja olla siten itseensä tyytyväinen. Ei hyvinvointi ole mikään turha asia. Ehkäpä sellainen joka toivoisi itselleenkin elämäntapamuutosta, näkee toisen sellaisen tehneen ja kuvittelee tämän jotenkin kerskuvan – pelkällä olemuksellaan. Ja sitten onkin helppo syytellä turhamaisuudesta.
Samalla voi näppärästi (yrittää) ampua alas koko elämäntapamuutoksen tuoman positiivisen vaikutuksen. Ja taas saa itselleen yhden tekosyyn lisää olla tekemättä omaa elämäntaparemppaa. ”Kun eihän siitä tule muuta lopputulosta kuin turhamainen ja ärsyttävä tyyppi”.
Eipä anneta ankeiden tyyppien vaikuttaa liikaa. Jokainen on, kuten jo todettua, vastuussa itsestään ja omasta olostaan. Mutta: Eipä unohdeta liikunnan mukanaan tuomia kiistattomasti positiivisia terveysvaikutuksia.
Toisaalta on hyvä muistaa, että eri ihmisillä hyvä olo tulee eri teitä. Tärkeintä lienee on löytää juuri se oma juttu, juuri itselleni sopiva. Myös liikunnan saralla.
Vauhdissa, vaikken aivan tahdissa
Vaikka en olekaan marraskuun loppuun mennessä saavuttanut kaikkia kolmea itselleni syyskuun alussa asettamiani tavoitteita, olen hieman silti edistynyt.
Kun koin, että innostukseni liikuntaan on hiipumassa, tapasin treenarini muutaman kerran tiheämmällä aikavälillä ja into löytyi uudestaan. Ymmärsin siis, että asiaan voi ja kykenee vaikuttamaan. Haaveilin parempikuntoisista reisistä ja siinä tavoitteessa olen edistynyt.
Sen sijaan ”Ne Kuuluisat Pari Viimeistä Kiloa” eivät ole kadonneet. Jouduin toteamaan, että tässä kohtaa elämässä minulla ei ollut mahdollisuutta kiristää tahtia asian suhteen. Asian kimppuun käydään uusin voimin uuden vuoden koittaessa.
Edelleen olen iloinen siitä, että yhden vuoden aikana minusta on kehittynyt huonokuntoisesta, harvemmin liikkuvasta ihmisestä tällainen ”aktiiviliikkuja”. Treenarinikin sanoo, että olen paremmassa kunnossa kuin jumpassakävijä keskimäärin. Olen itsekin ollut huomaavani saman.
En kuitenkaan ole päätynyt tähän kuntoon tuosta vaan. Olen nähnyt vaivaa. Olen käyttänyt tähän elämänmuutokseen aikaa. Olen joutunut pohtimaan asioita aivan uudesta näkökulmasta. Olen opetellut uusia asioita. Mikään ei ole tapahtunut helposti ja nopeasti.
Passiivista aktiiviksi
En voi pitää liekanarua itselleni liian löysällä. Jos en käy säännöllisesti treenaamassa, putoan aktiiviliikkujasta ”kuntoilijaksi”. Kamalaa! On niin kiva olla aktiivi!
Tosin kyseessä ei ole vain ”tittelin” muuttuminen. Treenarini muistutti vakavana, että polvieni ongelmien vuoksi minun pitää treenata koko loppuelämäni ajan. Jos en harrasta liikuntaa, vanhemmiten en pysty liikkumaan ollenkaan. Huh, mikä pysäyttävä ajatus! Sananmukaisesti.
Auts. Pikku pakko liikuttaa minua!