Oivallus ja kevätlomailua

Tunnen tiettyä heikotusta. Treenarini on nimittäin jättämässä minut. Tai siis hän on lähdössä lomareissuun ja tietysti lomamme menevät siten ristiin, että tässä kuussa emme tule tapaamaan kahteen ja puoleen viikkoon. Se tuntuu minusta ikuisuudelta! Hätäpäissäni varaan sitten yhden ajan toiselta treenarilta.

Oikeastaan oli hyvä että varasin ja että vedin yhdet treenit toisen treenarin kanssa. Koska emme olleet aiemmin tehneet yhteistyötä, tämä viransijainen piti turvallisen perustreenin. Perusliikkeitä, perusmeiningillä.

Ymmärsin nyt ensimmäistä kertaa oikein todella, että kuntotasoni on kohonnut huomattavasti viimeisten kuukausien aikana. Tavallinen perustreeni oli ihan kiva, paremman puutteessa.

Oli hassua ajatella, että kaikki mitä teimme, tuntui minusta helpolta, jopa kevyeltä. En todellakaan olisi ajatellut siten puolisen vuotta aikaisemmin.

Niinpä minusta, kuntosaleja kartelleesta ihmisestä, olikin sukeutunut puolessa vuodessa jonkinlainen osaaja! Voin myöntää, että ilman asiantuntevaa ohjausta en osaisi käyttää kuntosalilaitteita eikä oikeasta liiketekniikasta minulla olisi mitään tietoa. Nyt tiedän mitä teen ja tietoisuus siitä antaa intoa myös treenata. Oikeastaan taidan tykätä tästä kuntosalihommasta.

Liikaa lihaksia naiseksi?

Olipa sellaista puhetta, että kuntosali- eli voimaharjoittelun tekevän naisista ”liian lihaksikkaita”. Kauneus on toki makukysymys eli se on katsojan silmissä. Mikä on liikaa ja mikä ei? Ainakaan minusta ei ole tullut näillä harjoittelumäärillä mitään lihaskimppua, en näytä siltä kuin edustaisin DDR:n naispainijoita. Aivan normaalinnäköinen olen. Kiinteämpi vain kuin aiemmin.

Ymmärrän kyllä huolen liiasta lihaksikkuudesta. ”Kurkistus kuntosalille ja PAM – olet hirmuinen lihaskimppu” –urbaanilegenda on minullekin tuttu. Olen olettanut, muiden maallikoiden tavoin, sen olevan totuus.

Ehkä väärinkäsityksen juuret ovat jossain 80-luvun hurjassa lihasintoilussa. Kike Elomaan poseerauksessa Seura –lehden kannessa ja Iso-Arskan leffoissa? Kuka vaan joka edes satunnaisesti pistäytyy salilla, marssii sieltä ulos valtavilla lihaksilla ja solariumrusketuksella kuorrutettuna?

Ihan vain tiedoksi kaikille pelokkaille: jos haluaa saada todella suuret ja näyttävät lihakset niin kuin todellisilla fitness-ihmisillä, siihen pitää nähdä aivan tolkuttomasti vaivaa. Taviskuntoilijalla ei ole siitä pelkoa. Ei edes tällaisella aktiivikuntoilijalla. Lihakset eivät takuulla kasva kenellekään vahingossa!!! (En puutu nyt mahdollisiin aineiden väärinkäytöksiin.)

Minulle oli suoraan sanottuna jonkinlainen yllätys se, että arkielämässä toimiminenkin helpottuu naisella, jolla on voimaa lihaksissaan. Esimerkiksi nykyisin ruokaa laittaessa jaksan mainiosti nostella isoa valurautapaistinpannua yhdellä kädellä. Ilman että minun tarvitsee vääntää vartaloani kummaan asentoon tukemaan työskentelevää kättä. Kätevää.

Kun talviloma muuttui kevätlomaksi

Alkoihan se kiihkolla odotettu lomakin vihdoin. Meidän perheen talvilomaa, joka tapahtuu vasta loppukuusta, pitäisi varmaankin kutsua kevätlomaksi. Olin tauon tarpeessa ja niin taisi olla muukin perhe. Otimme irti arjesta, ja minäkin pääsin viettämästä aikaani tietokoneen äärestä.

Lomaillessa pysyimme pienessä liikkeessä koko ajan, mutta mitään hikihommaa en tehnyt. Liikuntasaralla asiat siis kohtuullisesti kunnossa.

Syömisen puolella oli ongelmaa. Huomasin, että kun vaihdoimme maisemaa, vaihdoin vapaalle myös ruokapuolella. Hyvät neuvot yhdestä herkkupäivästä per viikko katosivat muististani samalla hetkellä kun pihavalot katosivat näköpiiristäni.

Synkeä totuus on tämä: herkkupäiviä oli yhtä monta kuin oli lomapäiviä. Minä vain halusin namistella!!! Kaikki ne ihanat pääsiäismunat ja muut. Olin ihan että so what, vaikka tiesin että tämän edestäni löytäisin.

Lähinnä vatsanseudultani. Tarkalleen ottaen.

Pahat tavat tiukassa 

Minulle taitaa tuottaa suurimman haasteen ruokailussa se kun normiarki muuttuu ja ilmassa on juhlan tai loman tuntua.

Kevätlomallamme en halunnut kieltää itseltäni mitään. Olin aivan liian väsynyt! Lomamme oli tavanomaista myöhempään, joten jossain koomassa taannuin takaisin kotiäitivuosina oppimaani malliin.

Tähän malliin kuuluu se, että etsin jaksamista ja kivaa fiilistä herkuista. Tämä ajattelu- tai toimintamalli on iskostunut minuun, vaikka elämäntilanne on muuttunut. Hurjaa, kuinka tiukassa tavat istuvat ja kuinka niistä on vaikeaa oppia pois!

… ja kurinpalautus 

Loman jälkeen avaudun treenarilleni. Kerroin vanhojen tottumusten palanneen lomalla. Treenarini toteaa, että eipä menneistä, vaan täyttä höyryä eteen päin. Aivan! Turha surra menneitä, huokaisen helpottuneena.

Hetken luulen asian olevan käsitelty. Haa, kuinka väärässä olinkaan! Treenarini pistää minut todella tiukoille ja saan huomata, että lomat on todellakin lusittu.

Otamme käyttöön ison jumppapallon. Kyynärnoja sitä vasten, jalat haarallaan ja keskivartalo tiukkana. Tavallaan ”lankku” –asento pallon päälle nojaten. Sitten palloa vieritetään eteen ja taakse päin, asennon pysyessä samana. Seuraavaksi palloa pyöritetään kahdeksikon malliin, ilman että asento hajoaa.

Aika näpsäkkä vatsalihasharjoitus. Enpä olisi uskonut, että minusta voisi olla tällaiseen! On niin hauskaa huomata, että voi vähän ”temppuilla”. Aivan pakko se on uskoa: vatsalihakseni ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Onneksi viikon karkkikuuri ei sentään ollut vienyt kuntoani.

Loman jälkeinen tiukennusote laajenee: minun tulee ottaa jälleen käyttöön ruokapäiväkirja. Ohjetta höystää treenarini kipakka muistutus siitä fysiologisesta totuudesta, että aineenvaihdunta hidastuu kolmenkympin jälkeen. Yksinkertaisesti ei vaan voi syödä samalla lailla kuin aiemmin!! Nyökyttelen päätäni tälle faktalle ja pääni sisällä myönnän itselleni oman heikkouteni.

Jaaha. Löllytaisto tarkoittaa TEKOJA, pelkällä toivomisella ei päästä mihinkään.